perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kuluva aika

Viimeinen blogimerkintä onkin jo puolen vuoden takaa... Hiljaiseloa eivät sormet kuitenkaan ole viettäneet, vaan on tullut tehtyä muun muassa yksi röyhelöhuivi lahjaksi, useampikin onnittelukortti sekä ylioppilas- ja valmistujaiskortit. Jostain syystä nämä kaikki jäivät kuvaamatta ja säilynevät vain saajiensa ilona.

Keskeneräisiä töitä sen sijaan on useampikin. Mm. villapaita miehelle. Tänään tuli viimeine pääteltyä etukappale takakappaleen seuraksi ja siirryttyä hihoihin. Kenties tämä jo ensi talveksi valmistuu :).

Tuli tuherrettua jonkinlainen kakku puolivuotisen yhteiselommekin kunniaksi. Ei varsinainen taidonnäyte, mutta herkullista oli.Myös muita herkkuja on kevään aikana vääntynyt. Alla jokunen esimerkikki (pätkistiikerikakku, tippaleipiä).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti