Olen saanut viime viikkoina yön ensimmäisinä tunteina Linnean nukahdettua tehtyä jälleen hiukan käsitöitä. Jouluksi valmistui kuin valmistuikin punainen Drops cotton merino -langasta Little Hedda-ohjeella neulottu mekko. Mekossa on myös virkaut helman ja kaarrokkeen reunat. Mekko ei valmistunut ilman ongelmia ja purkamista kaiken väsymyksen keskellä, mutta lopputulos on kelvollinen vaikkakin sovittaminen puuttuu vielä.
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
tiistai 11. lokakuuta 2016
Farmin eläimet-mobile
Sain viimein valmiiksi vauvalle tarkoitetut virkatut farmin eläimet eli siis lehmän, possun, hevosen ja lampaan. Ohjeen löysin Lankamaailman sivuilta ja siihen muutoksena askarteluhuovan sijaan virkkasin myös yksityiskohdat (silmät, laikut). Mobilesta puuttuu edelleen kaaret, jotka miehen olisi tarkoitus tehdä puusta.
maanantai 16. toukokuuta 2016
Neulotut tossut vauvalle
Ihania vauvaneuleohjeita löytyy pilvin pimein ja päädyin nyt kokeilemaan jälleen Dropsin sivustolla ollutta "remmitossu"-ohjetta. Tein pienimmällä koolla, joka on tarkoitettu 0-3 kk ikäisille. Lankoina käytin kotoa löytyneitä Dropsin Alpaca -lankaa (100 % Alpakkaa) väriltään helmiäisharmaa sekä valkoisessa reunuksessa valkoista Nalle -villalankaa. Tossuista tuli aika kivat, tosin käsialan poukkoilun ja muun säädön takia jälleen hieman erinäköiset keskenään.
perjantai 6. toukokuuta 2016
Junasukat vauvalle
Tulipa nyt sitten viimein neulottua jotain tulevalle vauvallekin. Jossain törmäsin klassisiin junasukkien ohjeisiin ja pitihän niitä sitten lähteä väsäämään. Ohje mm. täällä http://www.taitoep.net/palvelut/ohje-juna-sukkaan/. Neuloin sukat Drops Lima -langasta, joka on osittain villaa ja osittain alpakkaa. Lankaa sattui olemaan varastossa ja siksi siis valikoitui. Sukista tuli melko isot, mutta ehkä menevät sitten sopivasti talvella, kun ja jos kaikki on mennyt hyvin. Melko kokemattomana neulojana onnistuin tekemään sukista keskenään hieman erikokoiset ja toisessa kantapäässä tapahtui jotain mystistä, mutta muuten vaikuttaisi, että näistä tuli ihan kelvolliset.
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Neulottu solmio
Avomieheni keksi, että haluaa minun tekevän somion itselleen. Niinpä tartuin puikkoihin kaivettuani Dropsin sivuilta ohjeen. Mies päätti värityksen ja sitten vain toimeen. Solmion valmistuttua havaitsimme kuitenkin pari ongelmaa; solmio on liian pitkä. Varmaan sata silmukkaa vähemmän olisi riittänyt mainiosti. Toisekseen solmion kapeampi pää tulee helposti näkyviin, joten alle oli kehiteltävä pujotuslenkki. Tosin solmioneulankin hankkiminen voisi ratkaista ongelman.

perjantai 15. huhtikuuta 2016
Virkattu kukka hiuskoristeeksi
Keväällä on tulossa kaikenlaista juhlaa ja innostuin virkkaamaan kukkasen hiuksiin kiinnitettäväksi. Lanka oli solmion neulomisesta ylijäänyttä Drops Safran-puuvillalankaa ja ohje kukkaseen löytyi myös Drops designin sivuilta. Kuvat solmiosta tulevat myös nähtäville, kunhan se on viimeistelty ja malli suostuu kuvauksiin :).
Kuvissa koristus on kiinnitetty pinneillä, mutta jokin kestävämpi systeemi voisi olla suotavaa kehitellä.
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Mignon-munien maalausta
Pääsiäisen kunniaksi innostuimme kotosalla maalaamaan Mignon-munia. Käytimme vesivärejä ja tulos on alla. Ainakin puuha osoittautui hauskaksi ajanvietteeksi.

torstai 24. maaliskuuta 2016
Horatio ja Oren -pöllölapaset
Tuli jossain vaiheessa ennen joulua selailtua erinäisiä virkkuuohjeita
ja törmäsin useissa blogeissa pöllökaksikkoon nimeltään Horatio ja Oren.
Ohje oli kaupallisesti saatavilla ja sen sitten hommasinkin pöllösiin
tykästyneenä. Ohje käsitti mallit lasten ja naisten kintaisiin
kuvituksenaan tornipöllö tai sarvipöllö. Päädyin itse tekemään
tornipöllöohjeella. Kuvioneulonta ei ole kovinkaan tuttua itselleni
entuudestaan, joten en voi sanoa onnistuneeni näissä. Langat nimittäin
jäivät hassusti ja joko kiristävät tai ovat löysinä lapasen sisällä.
Joka tapauksessa melko nopeat tehdä eikä englanninkielinen ohjekaan
pahemmin haitannut etenemistä.
Turvalonkero
Tulipa ylen sivuilla vastaan juttu keskosille tehtävistä mustekaloista. Ohje on hyvin yksinkertainen ja valmiin lonkeron voi lähettää Poriin pienille, ettei heidän tarvitse takertua letkuihin. http://yle.fi/uutiset/nain_teet_turvalonkeron_keskoselle/8726802
Itse tein keltaisesta Paris-merkkisestä puuvillalangasta ja silmät jostain vanhoista jämälangoista. Toistaiseksi lonkeroinen on kotonamme, mutta kenties jonkin voisi tehdä ihan lähetettäväksikin asti.
Ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan alla.
Tarvitset:
- Virkkuukoukku nr 2 ja 3.5 (tai muut sopivat, kuitenkin mielellään isompi ja pienempi)
- Parsinneula
- Valkoista ja mustaa lankaa silmiä varten
- Askarteluvanua
- Värillistä lankaa itse mustekalaa varten
Käytä mustekalaan nr 3,5 virkkuukoukulle sopivaa tai hieman paksumpaa lankaa. Jos käytät ohuempaa lankaa, voit tehdä mustekalan kaksinkertaisesta langasta. Puuvilla tai jokin pesunkestävä tekokuitu- tai sekoitelanka on sopivaa, esim. Novitan Miami-lanka, tai mitä langanjämiä sattuu löytymään. Mielellään kuitenkin sellaista, mistä ei irtoa mitään höytyvää tai karvaa, ehkä jokin muu kun villalanka on parempi.
Vartalo (virkkuukoukku nr 3.5)
Tee langalla sormen ympäri lankalenkki ja virkkaa näin muodostuneeseen lankalenkkiin:
1. krs: 6 kiinteää silmukkaa (=ks), sulje kerrokset aina piilosilmukalla
2. krs: virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan = 12 ks.
3. krs: virkkaa *1 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *-* vielä 5 kertaa = 18 ks.
4. krs: virkkaa *2 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *-* vielä 5 kertaa = 24 ks.
5. krs: virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan = 24 ks
6. krs: virkkaa *3 ks, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *-* vielä 5 kertaa = 30 ks.
7.-9. krs: virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan = 30 ks
10. krs: virkkaa *3 ks, virkkaa 2 ks yhteen*, toista *-* vielä 5 kertaa = 24 ks.
Päättele ja katkaise lanka.
Langanpätkiä ei tarvitse sen erityisemmin päätellä itse työhön, vaan ne jäävät nurjalle puolelle (=sisäpuolelle) piiloon.
Pohja ja lonkerot (virkkuukoukku nr 3,5)
Tee kerrokset 1.-4. kuten vartalossa (=pohja).
Aloita lonkeroiden virkkaaminen katkaisematta lankaa. Virkkaa n.40 ketjusilmukkaa (n. 22cm pitkä). Virkkaa "takaisinpäin" kiinteitä silmukoita (n.39) pyöräytä pohja ympäri ja yhdistä viimeinen kiinteä silmukka pohjaan ketjusilmukkaketjusta seuraavaan silmukkaan. Näin pohjan "oikea puoli" jää työn oikealle puolelle. Tee piilosilmukka taas seuraavaan kiinteään silmukkaan ja tee toinen lonkero samoin, mutta älä enää käännä pohjaa. Lankaa ei tarvitse katkaista lonkeroiden välissä. Tee lonkeroita tähän tapaan 6kpl, katkaise lanka ja päättele. Jos käytät "jämälankoja" ja lanka loppuu kesken, ei ole merkitystä vaikka mustekalalla olisi vaikka vain 5 lonkeroa. Lonkerot eivät ole koko pohjan ympäri, vaan n.puolet.
Silmät, tee 2 kpl (virkkuukoukku nr 2)
Tee mustalla langalla sormen ympäri lankalenkki ja virkkaa näin muodostuneeseen lankalenkkiin 6 kiinteää silmukkaa ja yhdistä piilosilmukalla. Päättele ja katkaise lanka. Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa valkoiselle langalla. Tee siis samoin kuin vartalon ja pohjan kaksi ensimmäistä kerrosta. Toiseen silmään kannattaa jättää pitkä lanka päättelyä varten, jolla voit ommella silmät kiinni vartaloon.
Kokoaminen:
1. Laita silmä haluamaasi kohtaan vartalossa, vedä langanpätkät vartalon nurjalle puolelle (paitsi se pidempi valkoinen, jota käytät ompelemiseen) ja ompele silmä kiinni vartaloon reunojaan myöten valkoisella langalla.
2. Laita toinen silmä, vedä taas langanpätkät nurjalle puolelle ja ompele silmä kiinni vartaloon samalla valkoisella langalla kuin ensimmäinenkin, jos se sama langanpätkä riittää. Päättele nurjalle puolelle ja katkaise lanka.
3. Täytä vartalo askarteluvanulla.
4. Ompele pohja kiinni vartaloon niin että lonkeroiden keskikohta jää silmien väliin, kannattaa aloittaa kiinnittäminen lonkeroiden ja silmien keskikohdasta. Käytä samaa lankaa kuin itse mustekalassa. Takana ei ole lonkeroita.
maanantai 1. helmikuuta 2016
Synttärikortti origameineen
Blogi on elänyt pitkään hiljaiseloa ja niin on tainnut käsityörintamakin tehdä. Jouluksi tuli tehtyä samanlainen joulutähtipannunalunen, mutta muuten käsityöt ovat olleet minimaalisia. Ystävättäreni tuossa vuoden alussa haastoi tekemään ryhtiliikkeen blogin suhteen, joten yritetäänpä nyt sitten vähän.
Viime viikolla oli yhden opiskelukaverin syntymäpäivä, joten väsäsin hänelle kortin. Idea löytyi netistä ja origamimalli osoitteesta: http://www.pem.org/sites/origami/ . Sivustolla on useita malleja videoineen helposta haastavaan. Perhoset olivat aikaavieviä ja pari pikkuista taitosta tuotti itselleni vaikeuksia, muutoin eivät kovin vaikeita. Materiaalina käytin origamitaitteluun tarkoitettua ohutta paperia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)