maanantai 12. marraskuuta 2012

Eetvartti the jättietana

 Olen jo pitkään haaveillut Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja-kirjassa olevan etanan kutomisesta. Nyt tuli sitten sekin tehtyä. Ja siitähän tuli toosi iso. Silmiksikin tuli sitten mystiset sinikärkiset nuppineulat, kun en näköjään omista tavallisia mustakärkisiä. Mihinhän tän kaverin sijoittaisi, jotta pääsisi oikeuksiinsa...
Lankoina jämävillalankoja (puro ja joku harmaa).


lauantai 10. marraskuuta 2012

Toinen joulupallo isälle

Niin tuli sitten virkattua isänpäiväksi se toinenkin joulupallo noista jämälangoista. Melko synkkä valitettavasti.






perjantai 9. marraskuuta 2012

Synttärikortti isälle

Tämä tuli tehtyä jo noin viikko sitten isälle syntymäpäivän kunniaksi. Joku saattaakin havaita, että ihan ensimmäinen perhonen päätyi koristamaan korttia yhdessä virkatun ruusun kanssa. Virkkauslankoja ja koukkua nro 1½ näissä käytin.



torstai 8. marraskuuta 2012

Jouluiset origami-korvikset ja joulupallo


 Tämä päivä tuntui melko turhalta, mutta kaikkea pientä sain kuitenkin aikaiseksi. Käsityösaralla pohdiskelin kovasti, mitä isälle sunnuntaina veisi. Päädyin sitten ajattelemaan joulupalloja, jotka niin kovasti ovat nyt muodissa. Kaivelin lankakoria ja sieltä Polkkaa sitten löytyi. Värit eivät ole erityisen jouluiset, mutta menettelevät. Liimasin vielä jokusen tähden pintaan ja valmista tuli. Paljon olisi ollut ohjeita myös neulomiseen, mutta koen itseni enemmän virkkaajaksi kuin neulojaksi :).



Ennen päätymistäni pallonvirkkaukseen oli kuitenkin vielä näperrettävä punaiset liljakorvikset näin joulunalusjuhlallisuuksiin.Voisi ehkä kokeilla myös kaksinkertaisella liljalla...

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Origami-korviksia


Joskus Japanipäivässä ja mahdollisesti muuallakin olen nähnyt upeita miniatyyriorigameja korviksina. Idea on Veran (veragami-korvakorut), mutta pakkohan tätäkin oli itse päästä kokeilemaan. Nakkisormista huolimatta lopputulos on näiden prototyyppien osalta mielestäni kelvollinen.
Ensimmäiseksi putkahtivat maailman perinteiset lintu-aiheiset korut.
Seuraavaksi oli sammakkojen vuoro. Eivät kyllä ole ihan onnistuneet ja varmaan ainakin toinen täytyisi tehdä uusiksi.
Loharit! Tosin näistä ei sitten millään tullut samannököisiä. Mikä lie pariskunta.

Liljat tulivat viimeisimpänä ja pidän niistä, joskin lakkausvaihe oli haastava kukan aukeamisen takia.

Kaiken sivutuotteena syntyi kasa epämääräisiä origami-otuksia.