tiistai 30. lokakuuta 2012

Lapaset

En ole tehnyt myöskään lapasia aikaisemmin, joten sitähän piti sitten kokeilla myös. Todella nopeat tehdä. Käytin tosi ohuita puikkoja, joten tuli melko tiukat tumput, mutta ihan käyttökelpoiset. Lanka oli Novitan Puro retro.

torstai 25. lokakuuta 2012

Pipo/mypa/pilakki

Sain taido-tuttavaltani ohjeen ns. mypaan, pipan ja myssyn väälimuotoon. Noh, ohjeen silmukkamääriä tuli jonkin verran kutistettua, myös pituutta olisi pitänyt enemmän pienentää. Jokatapauksessa tämmöinen syntyi. Vuoraus lisäisi lämpimyyttä, mutta soveltuu hyvin esim. pikkupakkasille. Langat olivat Novitan isoveli ja puro (retro). Puikkoina pyöröpuikot nro 4.


torstai 18. lokakuuta 2012

Ekat sukat

En ole ikinä tehnyt sukkia ja tuntui, että nyt on korkea aika yrittää. Niinpä siis hain kaupasta lankakerän ja aloin kutoa. Sukat valmistuivat melko nopeasti eivätkä olleet niin vaikeat kuin olin pelännyt. Lanka Novita Polkka, puikot 3½.